Finland Relocation Services Oy Ab Ltd
Westendintie 99-101 A 29
FIN-02160 Espoo
Tel. +358 9 502 1220
email@finlandrelocation.com
Yhteystiedot
 

Slush 2016 – Menestystä maailmalle

Slush2016

Slush 2016 – Menestystä maailmalle

Marras- ja joulukuun vaihteessa tapahtuu monta ihmeellistä asiaa, mutta vuodesta toiseen yksi positiivissävytteisimmistä on Helsingin Messukeskuksessa tapahtuva Slush-tapahtuma. Dynaamisimmat startupit, kauaskatseiset sijoittajat, ja muu konferenssiväki kautta maailman kerääntyy kahden päivän tapahtuman ajaksi yhteen luomaan kansainvälisestikin ainutlaatuisen kokemuksen. Tänä vuonna Slush oli liekeissä, kirjaimellisestikin!

Olimme toista vuotta peräkkäin Slushin rekrytontipartnereina ja jo viime vuonna havaitsemamme kiinnostus kansainvälistymistä ja kansainvälisiä osaajia kohtaan jatkui. Paljon on siis edelleen tehtävää. Keskustelumme yritysten kanssa alkoi jo reippaasti ennen ovien avautumista, ja kiirettä piti.

Monelle yritykselle ulkomailta palkkaaminen on haaste, jonka ylittämiseen he eivät koe yksin kykenevänsä. Moni startup oli huolissaan kustannuksista, mikäli jokin asia menisi pieleen. Näin useammasta silmäparista, että niiden takana velloivat ristiriitaiset tunteet. Toisaalta parhaimpia osaajia tarvitaan ja halutaan, ja monella alalla on huutava pula etenkin kokeneista tekijöistä jotka voisivat toimia tukena ja esimerkkeinä koulujen penkeiltä palkatuille. Kuitenkin ensimmäinen ulkomailta suoritettu palkkaus on pelottava askel. Tätä haasteellista yhtälöä ratkottiin monen lupaavan kasvavan yrityksen kanssa oikein positiivisessa hengessä.

Koska elämme globaalissa maailmassa, jossa markkinapotentiaalia Suomen ulkopuolella on suunnattomasti, on täysin luonnollista, että Slushissa olevat startupit hakevat kasvua Suomen ulkopuolelta. Monen yrityksen edustajat kertoivat, että heidän ensi vuoden suunnitelmiinsa kuuluu olennaisena osana laajeneminen esimerkiksi Saudi-Arabiaan, Singaporeen, Yhdysvaltoihin tai Japaniin. Joillain oli omakohtaista kokemusta kansainvälisestä muutosta, ja he halusivat päästä helpommalla kuin ”silloin aikanaan”. Toisilla taas ei ollut kokemusta laisinkaan, ja kaikki apu koettiin tarpeelliseksi. Tukea tytäryhtiön tai sivukonttorin perustamiseen sekä viranomaisasioiden hoitamiseen ja esimerkiksi asunnon saamiseen toivoivat kuitenkin kaikki.

Oli todella positiivista havaita, että Slushilla on kiinnostusta jatkaa viime vuonna lanseeratulla rekrytointi-linjalla. Rekrytointialue teki paluun toisena päivänä ja lavalla oli aiheeseen liittyvää ohjelmaa. How to Hack Slush -oppaassakin oli peräti kaksi artikkelia aiheesta, toinen meidän sanailemamme. Rekrytointi on hyvää vauhtia ottamassa paikkansa Slushin kolmantena tukijalkana rahoituksen ja mediahuomion rinnalla.

Odotamme Slushin pohjalta oikein positiivisia uutisia suomalaisten kasvuyritysten keskuudesta. Vaikka päivät lyhenevät ja ilma kylmenee, on Suomessa silti valonlähteitä ja lämmintä energiaa riittämiin!