Työlupa vai oleskelulupa

Työlupa vai oleskelulupa

Työlupa on käsitteenä käytössä monessa maassa, mutta Suomessa työskentelyoikeus liitetään EU:n ulkopuolelta tulevien osalta oleskelulupaan. EU kansalaisilla on työskentelyoikeus Suomessa ilman erillistä lupahakemusta. Työlupa onkin vanhentunut termi, jota ulkomaalaislaissa ei enää käsitellä. Viisumi puolestaan on lähtökohtaisesti ainoastaan maahantulolupa eikä työskentelyoikeutta viisumilla maahan saapuvilla pääsääntöisesti ole. Tässäkin tapauksessa poikkeus vahvistaa säännön, sillä viisumin kanssa tai viisumivapaasti Suomeen tuleva saa osallistua esimerkiksi liikeneuvotteluihin ja koulutukseen, ja joitakin työtehtäviä on mahdollista suorittaa.

”työn perusteella haettuna lupatyyppejä on useita”

Oleskelulupa tai työlupa?

Suomeen saapuva henkilö itse vastaa maahantuloon ja oleskeluun oikeuttavan matkustusasiakirjan hakemisesta sekä voimassaolosta. Työnantaja ei voi työntekijän puolesta hakea oleskelulupaa tai viisumia, mutta yritys voi tukea tulevaa työntekijää lupahakuprosessissa esimerkiksi tarjoamalla tälle ammattimaista palvelua asian hoitamiseksi. On työnantajan velvollisuus varmistua ulkomaisen työvoiman työskentelyoikeudesta Suomessa ja näin ollen myös yrityksen etu, että lupa-asiat hoituvat kerralla asianmukaisesti. Vaikka suomalaisen yhdistelmäluvan hakuprosessi onkin yksinkertaisempi kuin joidenkin maiden erikseen haettavien oleskelu- ja työlupien haku, on huomattavasti helpompaa löytää oikea lupatyyppi ja jouheampaa laatia tarvittavat asiakirjat lupahakemusta varten ammattilaisen avustamana.

”Joidenkin lupatyyppien käsittelyyn menee pari viikkoa ja toisiin useampi kuukausi”

Ulkomaalaisen palkkaaminen Suomeen on kutakuinkin yhtä yksinkertaista kuin suomalaisen palkkaaminen – kunhan tietää mitä ilmoituksia tehdään ja mille viranomaiselle, mitä lupia tarvitaan sekä miten, mistä ja milloin niitä haetaan. Oleskelulupaa Suomeen voi hakea eri perustein ja työn perusteella haettuna lupatyyppejä on useita. Siihen, mitä lupatyyppiä haetaan, vaikuttavat muiden muassa työsuhteen keskeiset ehdot ja hakijan opiskelutausta. Työskentelyoikeus voi myös olla oleskeluluvan haltijalla, joka ei ole ensisijaisesti hakenut oleskeluoikeutta työsuhteen perusteella. Yrityksen henkilöstöosastolla ei välttämättä ole aina ajantasaista tietoa maahantulolupiin ja työskentelyoikeuden säädöksiin liittyen, joten on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen.

 

Hakemukseen tarvittavat liitteet sekä käsittelyprosessit eri lupatyyppien kyseessä ollessa poikkeavat jonkin verran toisistaan. Joidenkin lupatyyppien käsittelyyn menee pari viikkoa ja toisiin useampi kuukausi. Suomessa ei ole käytössä lisämaksullista nopeutetun käsittelyn mahdollisuutta. Käsittelyaika on kuitenkin huomattavasti lyhyempi, kun kaikki tarvittavat asiakirjat on liitetty oikein täytettyyn ja oikeanlaiseen hakemukseen.

 

Työnantajan on tärkeä tietää myös muut velvollisuutensa palkatessaan ulkomaista työvoimaa. Aluehallintoviraston työsuojeluyksikkö valvoo ulkomaisen työvoiman oikeutta työskennellä Suomessa ja että työehdot vastaavat samankaltaisissa tehtävissä työskentelevien suomalaisten työehtoja. Lisäksi työnantajilla on lainmukainen ilmoitusvelvollisuus ulkomaisen työvoiman palkkaukseen liittyen. Joskus tarkoituksenmukaista ulkoistaa tietojen säilytys ja seuranta sekä ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen. Ota yhteyttä, kun haluat kuulla lisää.