Ulkomaalainen asiantuntija Suomeen – Kuinka kohottaa Suomikuvaa?

Finland

Ulkomaalainen asiantuntija Suomeen – Kuinka kohottaa Suomikuvaa?

Ulkomaalaiselle asiantuntijalle on tärkeää, että maa johon hän on muuttamassa on kiinnostava. Etenkin milleniaaleja kiinnostaa kohde vähintään yhtä paljon kuin yritys ja tehtävä. Tässä Suomi kilpailee kansainvälisesti tunnetumpien kohteiden kanssa: Lontoo, New York, Berliini, ja San Francisco ovat jo pelkän nimiarvonsa puolesta etulyöntiasemassa. Mitä piskuisella Suomella on tarjota Helsingissä, Oulussa, Turussa tai Tampereella? Entä muilla paikkakunnilla? Enemmän kuin osataan usein ajatellakaan. Suomen markkinointi pitää kuitenkin kohdistaa potentiaalisen rekrytoinnin mukaan.

Useissa kilpailijakohteissa – etenkin Yhdysvalloissa – työntekijät kokevat work-life balanssin olevan väärään suuntaan kallellaan. Varsinkin perheelliset työntekijät tuntevat usein syyllisyyttä tai ahdistuneisuutta siitä, että eivät kykene viettämään niin paljon aikaa perheensä kanssa kuin he toivoisivat. Suomalaisella yrityksellä on erinomainen mahdollisuus houkutella ulkomaalainen asiantuntija omaan talliinsa tuomalla esille Suomen työn ja vapaa-ajan keskinäisen suhteen. Tämän lisäksi kilpailijamaiden koulu- sekä päivähoitomaksut ja näiden laatu ovat usein aivan eri tasolla Suomen kanssa. Suomen erinomaista mainetta kannattaa hyödyntää! Onhan Suomi tutkimusten mukaankin maailman paras maa perheen kasvattamiseen!

Entäs sinkut sitten? Tämä work-life balance puhuttelee varmasti heitäkin, sillä kukapa ei arvostaisi neljää viikkoa palkallista lomaa? Lisäksi Suomen tapaan rytmitetty 9-17 työpäivä jättää työntekijälle huomattavasti enemmän vapaa-aikaa kuin esimerkiksi rennoksi mielletyissä Ranskassa tai Italiassa. Tämä saa ulkomaalaisilta yksinmuuttajilta paljon kiitosta, sillä heillä on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tavata paikallisia ihmisiä ja tutustua uusiin asioihin, kuten Suomen ainutlaatuiseen luontoon.

Suomi on tasa-arvon mittareilla myös maailman kärkimaita. Etenkin nykyään ovat sosiaaliset tekijät aiempaa tärkeämpiä. Vaikka lehdistön sananvapaus kokikin kolauksen, on Suomi silti maailman kärkimaita kaikilla mittareilla. Esimerkiksi sosiaalinen edistyneisyys, avoimuus ja tasa-arvo ovat monelle positiivisia tekijöitä, joilla ulkomaalaisia asiantuntijoita houkutteleva yritys voi tuoda Suomen erinomaisuutta esille.

Elämänlaatu Suomessa on myös monella tasolla parempi kuin missään muualla maailmassa. Ilman puhtaus, vesijohtovesi ja ruuan laatu ovat usein positiivisina mainittuja asioita, mutta vaikutuksen tekee myös Suomen infrastruktuuri. Julkinen liikenne saa toimivuutensa ja siisteytensä puolesta positiivisia kommentteja. Internetyhteyksien nopeudet, hinnat ja käyttörajoituksien puute taas tekevät etenkin nuorempiin tai muuten paljon dataa käyttäviin ulkomaalaisiin suuren vaikutuksen.

Suomi on turvallinen, avoin ja ystävällinen maa, jossa englannilla pärjää erinomaisesti. Yrityksillä on käytössään runsaasti työkaluja positiivisen Suomi-kuvan rakentamiseen potentiaalisille työntekijöilleen. Perinteisestä suomalaisesta vaatimattomuudesta on päästävä tosin eroon ja Suomen erinomaisuutta on osattava tuoda rohkeasti esiin. Tässä on HR:llä ja markkinoinnilla liittoutumisen paikka, mutta houkutustekijöitä on saatavilla myös muilta toimijoilta.