Töissä Suomessa – Suomessa asuneen saksalaisen haastattelu

Saksalainen Sven on asunut perheensä kanssa Suomessa noin kaksi vuotta. Hän kertoo kokemuksiaan Suomessa asumisesta, Tampereen seudusta ja suomalaisesta työelämästä.

Suomi saksalaisen silmin

Svenin mukaan Suomessa asuminen on ollut kaiken kaikkiaan todella positiivinen kokemus, ja hän pitää maasta monesta syystä. ”Pidän erityisesti Suomen modernista yhteiskunnasta, jossa kaikki toimii sujuvasti ja tehokkaasti. Saksakin on hyvin järjestelmällinen ja toimiva maa, mutta niin suuressa maassa muutokset tapahtuvat hitaammin. Suomessa kaiken voi tehdä nopeasti verkossa, kun taas Saksassa on enemmän paperityötä ja byrokratiaa. Täällä esimerkiksi lääkärit näkevät yhteisestä tietokannasta muiden lääkäreiden kirjoittamat tiedot, joten voit helposti asioida eri yrityksissä. Saksassa lääkärien pitäisi lähettää tietosi toisilleen postitse.”

Sven kertoo, että vaikka Suomessa on kalliimpaa asua kuin Saksassa ja monissa muissa maissa, täällä tuntuu että rahoille saa vastinetta. ”Ihmiset näkevät, että verorahat käytetään heidän hyväkseen; esimerkiksi lastenhoito ja terveydenhuolto ovat todella toimivia. Suomessa asuminen tuntuu myös turvalliselta, sillä täällä ihmiset noudattavat sääntöjä.”

Elämää Tampereen seudulla

Sven asuu Lempäälässä, joka on hänen mukaansa todella miellyttävä paikka: ”Lempäälässä elämänlaatu on todella hyvä. Lempäälä on jonkin tutkimuksen mukaan Suomen onnellisin kunta – ja Suomi taas on maailman onnellisin maa.”

Svenin työpaikka on Tampereella, joka on hänen mukaansa todella mukava kaupunki. ”Tampere on sopivan kokoinen kaupunki, sillä siellä on kaikki mitä tarvitset mutta sopivan pienellä alueella. Kaupungissa on paljon tekemistä, esimerkiksi nähtävyyksiä, ravintoloita, tapahtumia, vesistöjä ja huvipuisto. Myös ihmiset ovat iloisia ja avoimia, ehkä johtuen kaupungin opiskelijakulttuurista.”

Töissä Suomessa

Svenin mukaan suomalaisessa työelämässä parasta on työn ja perhe-elämän tasapaino: ”Ihmiset pääsevät lähtemään töistä ajoissa ja heillä on aikaa perheelleen, mutta silti työt tehdään hyvin. Suomalaiset tekevät työnsä tehokkaasti; he saavat aikaan samat tulokset lyhyemmässä ajassa kuin muut.”

Sven työskentelee esimiestehtävissä, ja hän pitää suomalaisten tavasta työskennellä: ”Suomalaiset työntekijät ovat hyvin avoimia, rehellisiä ja luotettavia. He eivät odota, että teen kaikki päätökset heidän puolestaan ja kerron heille mitä tehdä, vaan he haluavat osallistua päätöksentekoon ja etsiä itse ratkaisuja. Työntekijät haluavat käyttää omia aivojaan, joten minun roolini esimiehenä on enemmänkin innostaa ja valmentaa, kuin jaella ohjeita.”

Avuliaat suomalaiset

Suomalaiset ovat Svenin kokemuksen mukaan hyvin luotettavia ja auttavaisia. ”Olen saanut apua joka kerta kun olen sitä tarvinnut. Ulkomaalaisena olen kokenut erittäin helpoksi sen, ettei minun oleteta puhuvan suomea, vaan kaikki ovat valmiita puhumaan englantia. Ja he todella arvostavat, jos näet vaivaa opetellaksesi kieltä hieman ja osoitat olevasi kiinnostunut sopeutumaan kulttuuriin. Tavallaan Suomessa on pärjännyt liiankin hyvin englannilla, sillä en sen vuoksi ole juurikaan oppinut suomea. Se ei kuitenkaan missään vaiheessa ole tuottanut ongelmia.”

Svenin mukaan suomalaisiin ei ole helppo tutustua, mutta tutustuttuasi heihin saat heistä elinikäisiä ystäviä. Hän neuvoo Suomeen muuttavia olemaan aktiivisia tutustuakseen suomalaisiin: ”Täällä olemme oppineet, että meidän täytyy aktiivisesti lähestyä ihmisiä tutustuaksemme heihin. Suomalaiset eivät useinkaan itse lähesty sinua ja tarjoa ystävyyttään, joten sinun täytyy tehdä aloite. Tervehdi aina ihmisiä ja kutsu heitä vaikka grillaamaan yhdessä, niin lopulta löydät kyllä ystäviä. Tälla tavoin olemme saaneet paljon hyviä ystäviä Suomessa.”

 

Lisätietoa:

Palvelumme Suomessa

International Tampere

 

Otathan yhteyttä, mikäli tarvitset apua työntekijöidenne muutossa Suomeen tai Suomesta ulkomaille.

Avainsanat: , , , ,