Kansainvälinen rekrytointi kannattaa

Ulkomailta palkkaaminen on usein välttämätöntä sopivien osaajien löytämiseksi. Kansainvälinen työyhteisö myös hyödyttää yrityksiä monin tavoin. Listasimme muutamia syitä, miksi kansainvälinen rekrytointi kannattaa.

 

Ulkomaalaisista työntekijöistä apua osaajapulaan

Monilla aloilla ulkomaalaisten työntekijöiden palkkaaminen on itsestäänselvää, kun tarvittavaa erikoisosaamista ei löydy kotimaasta. Muillekin yrityksille kansainvälinen rekrytointi laajentaa mahdollisuuksia löytää työhön kaikista parhaiten sopiva osaaja. Ulkomaalaisten palkkaamisesta on kuitenkin muitakin hyötyjä, seuraavassa osa niistä.

 

Kansainvälinen työyhteisö lisää globaalien markkinoiden ymmärrystä

Helsingin seudun kauppakamarin mukaan monikulttuurinen työyhteisö parantaa asiakastyytyväisyyttä, kun esimerkiksi erilaisia asiakassegmenttejä ymmärretään paremmin.

Erityisesti kansainvälisillä markkinoilla toimiville yrityksille on tärkeää, että yrityksessä on useista maista tulevia työntekijöitä, sillä he lisäävät ymmärrystä eri kohdemarkkinoista. Esimerkiksi Kiinan markkinoille tähtäävälle paikallistuntemuksesta on hyötyä, sillä toimintatavat, jotka toimivat hyvin Suomessa, eivät välttämättä tuo menestystä muualla.

 

Kansainvälinen osaaminen tärkeää nykyajan työelämässä

Yritysten toimintaympäristön globalisoituminen vaikuttaa myös työelämän osaamistarpeisiin. Opetushallituksen Piilotettu osaaminen -julkaisussa esitellään kansainvälisten osaajien ominaisuuksia, jotka ovat erityisen tärkeitä nykyisessä työelämässä. Ulkomailla asumisen ja työskentelyn tiedetään lisäävän kielitaitoa, kulttuurien ymmärrystä, yhteistyökykyä ja suvaitsevaisuutta. Julkaisun mukaan ulkomailla asuminen vahvistaa myös sellaisia ominaisuuksia, joita ei aiemmin ole osattu yhdistää kansainvälisyyteen, ja jotka ovat nykyajan työelämässä erityisen tärkeitä: uteliaisuutta, tuottavuutta ja sitkeyttä.

Monet ulkomaalaiset työntekijät ovat jo ennen Suomeen muuttoaan asuneet monessa muussakin maassa, joten heillä on erityisen laajaa kansainvälistä kokemusta.

 

Menestystä edistävä ajattelutapa ja sopeutumiskyky

Harvard Business Reviewin mukaan maasta toiseen muuttaneilla on usein yrityksen menestystä edistävä ajattelutapa. Uuteen maahan muuttaminen vaatii rohkeutta, itseluottamusta, määrätietoisuutta sekä epävarmuuden sietämistä. Ihminen, joka haluaa muuttaa töihin vieraaseen maahan, ei pelkää uusia haasteita vaan etsii aktiivisesti ratkaisuja. Tällainen jatkuvaa kehittymistä ja innovointia korostava asenne on keskeistä yritysten kasvulle. Kyky sopeutua muuttuvaan maailmaan on yrityksille nykyään erityisen tärkeää, ja maahanmuuttajilla sopeutumisesta on kokemusta.

HBR:n mukaan ulkomaalaisten työntekijöiden tuoma diversiteetti on yrityksille kannattavaa myös sen vuoksi, että tutkimusten perusteella moninaiset tiimit menestyvät paremmin. Maahanmuuttajilla on esimerkiksi tapana ottaa huomioon myös sellaisia ideoita, jotka muuten jäisivät huomiotta.

 

Kynnys ensimmäiseen kansainväliseen rekrytointiin on usein korkea, sillä ulkomaalaisen palkkaaminen vaikuttaa monimutkaiselta: on otettava huomioon niin oleskelulupa-asiat kuin asunnon löytäminen ja perheen viihtyvyyskin. Ulkomaalaisen palkkaaminen kuitenkin helpottuu kokeneen relokaatioasiantuntijan avulla – Finland Relocation Services on yrityksen tukena koko relokaatioprosessin ajan. Ota rohkeasti yhteyttä!

 

Lisää aiheesta:

Suomi tarvitsee osaajia ulkomailta

Palvelumme Suomessa: Apua kansainväliseen rekrytointiin

Avainsanat: , ,