Koodarin rekrytointi ulkomailta

Koodareista on maailmalla kova kilpailu – kuinka parhaat osaajat voidaan houkutella Suomeen?

Koodarien rekrytointi ulkomailta ratkaisuna koodaripulaan

Suomessa on jo vuosia puhuttu talouskasvua uhkaavasta koodaripulasta. Pula sopivista osaajista ei ole koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin myötä suinkaan poistunut, vaan kansainvälisiä osaajia tarvitaan edelleen. Monet tehtävät vaativat koulutuksen lisäksi myös pidempää työkokemusta, joten koodaripula ei helpota pelkästään täydennyskoulutuksilla vaan myös kokeneiden koodarien palkkaaminen ulkomailta on tarpeen.

Ulkomailta rekrytoinnin ajatellaan usein olevan hidas prosessi, mutta todellisuudessa se voi sujua hyvinkin nopeasti, varsinkin jos apuna on kokenut immigration-asiantuntija. Itse asiassa kansainvälinen rekrytointi parantaa mahdollisuuksia löytää sopiva osaaja nopeammin kuin rajaamalla haku vain Suomeen.

Koodarien houkuttelu Suomeen

Suomeen muuttaneet kansainväliset osaajat arvostavat täällä yleensä eniten hyvää työn ja vapaa-ajan tasapainoa, toimivaa yhteiskuntaa, turvallisuutta ja puhdasta luontoa.

Kaikki edellä mainitut ovat tärkeitä tekijöitä myös ulkomaalaisten koodarien houkuttelussa, mutta Suomea kannattaa markkinoida myös teknologian näkökulmasta. Suomessa on moderni ja innovatiivinen ilmapiiri sekä paljon kehittyneeseen teknologiaan erikoistuneita yrityksiä, jotka tarjoavat koodareille mielenkiintoisia uramahdollisuuksia.

Suomi on monia kehittyneen teknologian maitakin edellä teknologian hyödyntämisessä jokapäiväisessä elämässä: palveluita on digitalisoitu laajasti ja asiat voi hoitaa helposti netissä. Moneen muuhun maahan verrattuna tiedonsiirto on edullista ja nopeaa ja toimii lähes missä tahansa.

Kansainväliset osaajat tottuneet etuihin

Koska koodareista on kova kilpailu, parhaat osaajat ovat tottuneet työnantajien tarjoamiin etuihin – pelkkä hyvä palkka ei välttämättä enää riitä houkuttelemaan koodaria yritykseen. Perinteisten työsuhde-etujen lisäksi työnantajat kustantavat koodareille esimerkiksi lomamatkoja ja ylellisiä toimistotiloja pelihuoneineen.

Ensivaikutelmalla on usein kauaskantoiset seuraukset myös työnantajabrändin kannalta. Kun kyseessä on ulkomailta muuttava työntekijä, on otettava huomioon myös maahanmuuton ja asettautumisen onnistuminen. Sujuva relokaatioprosessi voi vaikuttaa ratkaisevasti työntekijän viihtyvyyteen ja pysyvyyteen uudessa maassa ja työpaikassa. Relokaatiopalveluiden ja esimerkiksi kielikurssien tarjoaminen voikin olla tehokas keino ulkomaalaisten koodarien houkutteluun. Erityisesti aiemminkin maasta toiseen muuttaneille tieto työnantajan tarjoamista relokaatiopalveluista voi vaikuttaa paljonkin päätökseen ottaa työpaikka vastaan.

 

Tarvitsetko apua ulkomaalaisten koodarien houkuttelussa tai muutossa Suomeen? Ota yhteyttä!

Avainsanat: , , ,