Relokaatiopalvelut pandemian jälkeen

Koronapandemia muuttaa maailmaa monin tavoin, ja myös kansainvälisen liikkuvuuden alalla on nähtävissä muutoksia. Yrityksissä esimerkiksi syntyy tarpeita uudenlaisille palveluille, ja eri maiden väliset kilpailuasetelmat saattavat muuttua.

 

Uusia palveluita relokaatioalalle

Virtuaalisen asunnonhaun merkitys on kasvanut koronapandemian myötä. Enää se ei ole vain hyödyllinen lisä palveluihin, vaan monissa tapauksissa välttämätön osa onnistunutta relokaatiota. Lisää ulkomaalaisten työntekijöiden asunnonhausta poikkeustilanteessa aiemmassa blogikirjoituksessamme.

Asunnonhaun muuttuminen virtuaaliseksi on tuonut mukaanan myös hyötyjä Suomeen muuttaville työntekijöille. Kun asunto on valmiina on ennen maahan saapumista, työntekijän aikaa säästyy, ja hän pystyy keskittymään täysillä töihin alusta asti. Tällöin vältytään myös väliaikaismajoituksen järjestämiseltä.

Koronan myötä yrityksissä on syntynyt tarpeita myös muille uusille palveluille. Olemme auttaneet esimerkiksi karanteeniasuntojen järjestämisessä sekä jatkolupien hakemisessa niille, jotka eivät matkustusrajoitusten vuoksi ole päässeet kotimaahansa. Pandemia on osoittanut, kuinka tärkeää on olla joustava ja sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Suomen houkuttelevuus kansainvälisille osaajille

Pandemialla voi olla vaikutusta myös eri maiden asemaan kilpailussa kansainvälisistä osaajista. Erityisesti kun kyseessä on pysyvä muutto uuteen maahan, muuttopäätökseen vaikuttaa kiinnostavan työtarjouksen lisäksi myös kohdemaan houkuttelevuus.

Suomella on useita kilpailuvaltteja, joiden merkitys voi koronan myötä kasvaa. Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista, ja laadukas terveydenhuolto on kaikkien saatavilla. Myös tartuntojen välttäminen on Suomessa helpompaa, sillä asutus on väljää, ja monet asiat voi hoitaa sähköisesti – esimerkiksi ruokaostosten tilaaminen kotiovelle ei kaikissa maissa ole itsestäänselvyys.

Asiantuntevien relokaatiopalveluiden merkitys

Lena Rekdal kirjoittaa NIM.MERSION-relokaatioyrityksen blogissa, kuinka pandemian myötä korostunut paikallisten toimijoiden suosiminen näkyy myös yrityspalveluissa. Palveluiden tilaaminen kotimaisilta toimijoilta voi vähentää yritysten riskiä, kun tilanne maailmalla on epävakaa.

Finland Relocation Services on täysin suomalainen yritys, ja asiantuntijoillamme on syvällinen tuntemus maan säädöksistä ja viranomaiskäytänteistä. Relokaatiopalveluihin erikoistumisen ja 26 vuoden kokemuksen myötä pystymme auttamaan asiakkaitamme onnistumaan kansainvälisissä rekrytoinneissa myös koronaepidemian kaltaisen poikkeustilanteen aikana ja sen jälkeen.

Asiantuntevien relokaatiopalveluiden merkitys on pandemian myötä korostunut. Esimerkiksi maahantulorajoitukset ja viranomaisten ohjeistukset saattavat muuttua usein, joten alaan erikoistuneen asiantuntijan apu on tarpeen, kun selvitetään muutosten vaikutuksia kunkin yrityksen kannalta. Avustamme onkin oltu erityisen kiitollisia, kun yritykset ovat kohdanneet täysin uudenlaisia tilanteita.

 

Otathan yhteyttä, mikäli tarvitset apua työntekijöidenne muutossa Suomeen tai Suomesta ulkomaille.

Avainsanat: , ,