elokuuta 29, 2023 Finland Relocation Services

Työntekijän muutto Suomesta Ruotsiin

blogi 1200x630 (46)

Mitä työnantajan tulee ottaa huomioon lähettäessään työntekijöitä Suomesta Ruotsiin? Lena Rekdal ja Johanna Lennartson ruotsalaisesta Nimmersion-relokaatioyrityksestä kertovat vinkkinsä.

Suomeen suuntautuvan relokaation lisäksi FRS auttaa yrityksiä myös työntekijöiden muutossa Suomesta ulkomaille. Kansainvälisten verkostojen kuten  EuRAn jäsenenä pystymme tarjoamaan korkealaatuisia relokaatiopalveluita lähes kaikkialla maailmassa yhteistyössä paikallisten kumppaneidemme kanssa.

Ruotsi on Suomesta muuttaville työntekijöille yksi suosituimmista kohdemaista. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että monet pohjoismaalaiset yritykset siirtävät työntekijöitään Suomen ja Ruotsin toimipisteidensä välillä. Seuraavaksi Nimmersionin Lena Rekdal ja Johanna Lennartson kertovat, mitä HR:n tulisi tietää työntekijöiden muutosta Suomesta Ruotsiin.

Relokaatio Suomesta Ruotsiin

Naapurimaiden samankaltaisuudesta johtuen suomalaiset työnantajat pitävät työntekijöiden siirtoa Ruotsiin usein hyvin helppona. Lena kuitenkin neuvoo, ettei haasteita pidä aliarvioida:

Pohjoismaiden välinen relokaatio nähdään usein helpoksi, mikä ei aina pidä paikkaansa. Pohjoismailla on paljon yhteistä keskenään mutta myös eroavaisuuksia, joten relokaatiopalvelut ja kulttuurivalmennus ovat todella hyödyllisiä myös Ruotsiin muuttaville suomalaisille. Ja erityisen tärkeää tämä on Suomessa asuvien kolmansien maiden kansalaisten muuttaessa Ruotsiin. Yleisesti työnantajien kannattaa suhtautua työntekijöiden Ruotsiin muuttoon samoin kuin mihin tahansa maahan muuttoon.

Eräs yleinen kulttuuriero Suomen ja Ruotsin välillä on kommunikaation suoruus: tyypillisesti suomalainen puhuu suoraan, kun taas ruotsalainen haluaa välttää konflikteja. Ero näkyy niin työpaikoilla kuin maahanmuutto- ja relokaatioprosessissakin.

Suomalaiset odottavat hyvin suoria vastauksia, mutta Ruotsissa se ei aina onnistu. Ruotsin viranomaisten toiminta on monimutkaisempaa ja hitaampaa kuin Suomessa. Sama koskee myös ruotsalaisia vuokranantajia; heiltä ei aina saa kovin nopeita ja suoria vastauksia”, Johanna sanoo.

Erityistä työntekijöiden muutossa Ruotsiin

Monien Ruotsiin muuttaneiden työntekijöiden mukaan relokaatiokonsultin apu on ollut tarpeen erityisesti asunnon löytämisessä. ”Ruotsissa on asuntopula ja kysyntä on korkeaa kaikkialla Ruotsissa, ei pelkästään suurimmissa kaupungeissa. Suomeen verrattuna Ruotsissa ei ole paljoa uusia rakennuksia, joten erityisesti uuden asunnon löytäminen on haastavaa.

Myöskään saunat eivät ole ruotsalaisissa asunnoissa yhtä yleisiä kuin Suomessa. Lisäksi ruotsalaiset vuokranantajat eivät yleensä luota yksityisiin vuokralaisiin, vaan he haluavat vuokrata yrityksille. Niinpä jos työnantaja ei halua vuokrata asuntoa, voi luotettavasta relokaatioyrityksestä olla apua.

Ruotsiin muuttaneet arvostavat myös apua pankkiasioissa, sillä pankkitilin avaaminen Ruotsissa ei aina ole helppoa. Tilin avaamiseen, kuten moneen muuhunkin tärkeään palveluun, tarvitaan yleensä ruotsalainen henkilötunnus.

Ruotsissa työntekijä tarvitsee henkilötunnuksen saadakseen terveydenhuoltoa tai melkein mitä tahansa – Suomessa on enemmän asioita, joita voi tehdä ilman henkilötunnusta. Henkilötunnuksen saaminen ei periaatteessa ole kovin vaikeaa, mutta tällä hetkellä se voi kestää jopa useita kuukausia”, Johanna kertoo.

Suomalaiset työntekijät viihtyneet Ruotsissa

Suomalaiset ovat Ruotsin toiseksi suurin kansallisuus, joten heidän on helppo löytää muita suomalaisia tai ainakin ihmisiä, joilla on suomalaisia sukulaisia. Moni asia Ruotsissa on suomalaisille tuttu, esimerkiksi ruoka on hyvin samanlaista kuin Suomessa.

Myöskään kieli ei tuota suomalaisille vaikeuksia Ruotsissa. Vaikka kaikki suomalaiset eivät puhukaan ruotsia, he ovat kuitenkin opiskelleet sitä koulussa, joten heillä on sen oppimiselle hyvä pohja. Lenan ja Johannan mukaan suomalaiset oppivatkin ruotsia yleensä hyvin nopeasti.

Lisäksi Ruotsin valtio tarjoaa kaikille maahan muuttaneille ilmaisia ruotsin oppitunteja, kunhan heillä on ruotsalainen henkilötunnus. Toisaalta ruotsalaiset myös osaavat hyvin englantia ja puhuvat sitä mielellään, joten he usein vaihtavat englantiin, vaikka ulkomaalainen yrittäisi puhua ruotsia.

Suomalaiset pitävät Ruotsissa erityisesti positiivisesta asenteesta. ”Maiden historiasta johtuen ruotsalaiset ovat huolettomampia kuin suomalaiset. Ruotsalaiset eivät vain toivo parasta, vaan he olettavat parhaan lopputuloksen aina tapahtuvan. Tosin suomalaiset ovat paremmin varautuneita kriiseihin, mikä on tietysti ollut hyödyllistä pandemian aikaan.

Suomalaiset ruotsalaisilla työpaikoilla

Suomalaiset otetaan ruotsalaisilla työpaikoilla hyvin vastaan. ”Suomalaisia työntekijöitä arvostetaan Ruotsissa todella paljon, sillä he ovat luotettavia, rehellisiä ja korkeasti koulutettuja. Ongelmana on vain se, että kuten Suomessakin, myös Ruotsissa ajatellaan usein, etteivät suomalaiset tarvitse lainkaan kulttuurivalmennusta.

Suomen ja Ruotsin työkulttuureissa on toki paljon yhteistä, kuten matala hierarkia, mutta niissä on myös eroja. Suomalaisen on esimerkiksi hyvä tietää, että Ruotsissa on paljon enemmän kokouksia ja fika-taukoja kuin Suomessa.

Kurkkaa myös Nimmersionin Relocation Guide.

Suunnitteletko työntekijöiden muuttoa Suomesta Ruotsiin? Ota yhteyttä!

Published by Finland Relocation Services elokuuta 29, 2023
Finland Relocation Services